keskiviikko, 23. toukokuuta 2012

Kerän varassa

Hei!

Lankakauppiaan elämä on yleensä kerän varassa. Siis lankakeriä siirrellään paikasta toiseen ja koitetaan saada asiakkaat innostumaan juuri tästä langasta, mikä tänään on nostettu pöydän päälle (eilen vielä korissa lattialla). Aina se ei vaan onnistu. Mutta kesän ehdoton suosikki on puuvillalanka ja etenkin virkkauslangat. Bambun uutuudenviehätys on jo kadonnut tai kaikilla on jo ne tiskirätit :)

Viime syksy ja talvi oli todellakin kerän varassa, nimittäin röyhelöhuivilankakerän! Aluksi kävi mikä väri vaan, kunhan oli jotain myydä. Nyt asiakkaat etsivät juuri oikeaa väriä ja monet kauniit kerät jäävät hyllyyn odottamaan. Nämäkin uutuudet saavat varmaan odottaa syksyyn asti.




Tällä viikolla kuitenkin roikuin vyyhdin varassa, sillä TAYS:n neurokirurgian osasto 6A:n ihanat naiset Piian johdolla kävivät viettämässä virkkausiltaa ja nyt virkattiinkin reilusti Lilli -ontelokuteesta mattoa sekä kassia. Ei mitään pientä piperrystä vaan reilua vääntämistä. Hyvään alkuun pääsivät kaikki.















Ja virkkausillan jälkeen lankakaupassa vallitsikin kaaos, sillä hetken aikaa en ollutkaan ruudun takana vaan ihan ilman ikkunaa. Onneksi oli lämmin päivä!

Uusi ikkuna on jo paikallaan, mutta vanhan ikkunan mukana meni pala historiaa, nimittäin ikkunateippaukset. Mutta toiminta jatkuu, kerä kerrallaan!

Mukavaa kesän odotusta kaikille!
Terkuin Eijukka

tiistai, 15. toukokuuta 2012

Messutouhuja

Hei!

Toukokuun tärkein tapahtuma; Nokian Messut aiheutti ylimääräistä puuhastalua. Paikka oli onneksi varattu hyvissä ajoin, mutta sitten piti päättää, mitä tuotteita viedään messuille. Mikä messuväkeä kiinnostaa?



Pohdinnan jälkeen päädyttiin sukkalankoihin ja huivilankoihin sekä muutamiin kesälankoihin.
Sitten messuosasto olikin valmis.
Yllättäen Brotherin kirjontakone houkutteli eniten asiakkaita ympärilleen, pieniä ja isoja. Konehan ompelee ihan itsestään!


Messut on nyt ohi ja lankakauppiaan arki jatkuu. Uusia huivilankoja on taas tulossa ja syksyn uutuudet tilataan kohta valmiiksi. Kimalletta ja paksua lankaa syksyyn luvassa.

Aurinkoisin terveisin Eijukka

tiistai, 14. helmikuuta 2012

Kinnasneulakurssi

Hei!

Helmikuussa Lankaruudussa on ollut Kinnasneulakurssi. Olemme
kokoontuneet jo kaksi kertaa opettaja Maija-Liisa Jokisalon johdolla tutustumaan tähän perinnekäsityötekniikkaan. Lankaa vaan kinnasneulan silmään ja sitten pujottelemaan! Kuulosta ja näyttää helpolta, mutta omissa käsissä se ei ollutkaan niin helppoa.

Mutta kun jyvälle pääsi, niin ihan hauskaa! Kurssi jatkuu vielä kerran ja silloin opimme, miten tehdään peukalo.

Terveisin Eijukka

Ps. Junasukkia puuttuu vielä 80 paria.

perjantai, 27. tammikuuta 2012

Langan värjäystä, osa 1

Hei!

Tammikuu aloitettiin karamellivärjäyksellä. Vaikka hyllystä löytyykin monen väristä lankaa, niin ihan pakko oli kokeilla, miten lankaa voi itse värjätä. Tässä käytin karamellivärejä, joita saa ihan ruokakaupasta tai apteekista. Apteekista saa myös noita isoja ruiskuja, joilla voi hyvin värjätä. Käytin lankana Sandnesin Sisu -lankaa, sillä halusin tehdä sukat -taas.

Ensiksi laitoin langat vyyhdille ja sitten kastelin ne etikka-vesiseoksessa (etikkaa 1/4 osa ja loput vettä). Sitten laitoin langan mikronkestävään astiaan ja aloitin värjäämisen. Värjäystä voi vaikka oiken suunnitella, että saa kauniin värityksen. Tämä ensimmäinen värjäys oli lähinnä kokeiluluontoinen.

Lasilliseen vettä lisäsin teelusikallisen karamelliväriä ja sillä sitten värjäsin. Ensin sinistä väriä ja joukkoon ripaus vihreää. Sen jälkeen käänsin vyyhdin ja laitoin lisää väriä.

Kun väriä oli riittävästi, laitoin asitian mikroon. Aluksi 2 min täydellä teholla ja välillä käänsin langat (kuumaa lankaa!) ja uudelleen mikroon 2 min ajaksi. Sen jälkeen olikin enää huuhtelun vuoro. Huuhtelin lankaa 4 -5 kertaa, kunnes irtoväriä ei enää juuri lähtenyt. Sitten vaan lanka kuivumaan.

Rupesin neulomaan
langasta sukkia ja neuloessa käsiin ei jäänyt väriä eikä lanka tuntunut mitenkään erilaiselta eikä tuoksunut karamellille, sääli. Neuloin jo yhden sukan. Sisussa on 175 m lankaa, joten sain reilun mittaisen varren sukkaani. Aloitin sukan jätelangalla ja neuloiin ensin terän. Poimin silmukat ja neuloin vartta niin pitkälle kuin lankaa riitti! Varren pituus on 30 cm; 15 cm 2o, 2n ja loput 3o,3n. Tuli mukava kääntövarsi. Kannattaa kokeilla, siis värjäämistä. Lapsillekin sopivaa puuhaa.

Seuraavaksi värjään lankaa Kool Aid mehulla.

Talvisin terveisin Eijukka

tiistai, 20. joulukuuta 2011

Joulu on jo ovella

Kiireinen syksy on ohi. Joulu jo kolkuttlee ovella, vaikka talvesta (=lumesta) ei ole tietoakaan, niin joulu tulee kuitenkin. Syksyn ehdoton hitti on ollut röyhelöhuivi, langat viedään käsistä. Tänään tein huivin Katian Triana -langasta, eilen tein huivin Katian Ondas -langasta, jonka jo myin. Huiveja on tehty myös Schoellerin Tonia -langasta sekä Twist -langasta.




Ja onhan toki tehty muitakin huiveja tai oikeastaan tuubikaulureita
esim. Sirdarin Bohemia -langasta. Kyllä nyt on ihania lankoja, joista saa nopeasti valmista.

Pipojakin on tehty monenlaisia; Sandnesin Alfa -langasta neulottu myssy on ollut suosittu. Ja sellaisen peruspipon ensi talven hiihtolenkeille voi tehdä nopeasti neulekoneella Sandnesin Lanett- langasta. Pysyy hyvin päässä eikä kutita!

Syksy on ollut ihanan kiireinen. Kaikkia ideoita ei taaskaan ehditty toteuttaa tänä vuonna, joten jatketaan ensi vuonna. Saatiin kuitenkin 310 paria junasukkia tehtyä, jotka nyt on jo luovutettu neuvolaan, mutta sitäkin projektia pitää vielä jatkaa, ainakin 140 sukkaparin verran.

Toivon kaikille rauhallsita joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. Muistakaa katsoa Lankaruudun tapahtumia Facebookista!
Jouluisin terveisin Eijukka

torstai, 8. syyskuuta 2011

Syksy

Hei!

Syksy on tullut ja silloin neulotaan perinteisesti sukkia. Villasukkia ei voi kuulemma koskaan olla liikaa. Syksyn hitti on ylipolvensukat, esim. Jawoll Magic Degrade -langasta. Sukkiin meni 146 g lankaa. Tässä tulossa toiset ylipolvensukat.

Syksyllä Lankaruudussa vierailivat taas Emäkosken koulun oppilaat. Tällä kertaa aiheena virkattu kukka, jonka voi sitten kiinnittää koristeeksi mihin haluaa.


Syksy tuo aina jotain uuttaa tullessaan ja nyt tuli paksu lanka; Subito, jota voi neuloa sormin tai paksuilla puikoilla. Yhdesta kerästä tulee näyttävä huivi kaulaan.



Ja kohta tarvitaan myös käsineitä; tässä kynsikkäät ja huivikin on mukava asuste syksyllä. Tässä osa pitsihuivia, mikä on neulottu Mirage -langasta.

Mukavaa syksyä kaikille toivottaapi Eijukka

Ps.1 Junasukkia kaivataan vielä, nyt on 190 paria!
Ps. 2 Lankaruutu on myös Facebookissa! Sieltä saat nopeasti tietoa Lankaruudun tapahtumista.

tiistai, 19. heinäkuuta 2011

Ompelukonekauppias

Hei!

Kuukausi sitten postipoika kantoi
Lankaruutuun monta laatikollista ompelukoneita,
eikä mitä tahansa, vaan niitä tuttuja Brothereita!

Olihan siitä ollut puhetta, että ryhtyisin ompelukonekauppiaaksi jossain vaiheessa, mutta nyt se sitten tapahtui. Koneita on siis useampi malli ja myös se brodeeraava kone. Sillä me jo brodeerattiin nimiä pyyhkeisiin.

Heinäkuussa moni lomailee ja minäkin lomailin hetken mökillä. Meppi -kissakin nautti ulkoilusta.


Ja että Lankaruutu pysyisi langoissa, tilasin Katian Bombay -lankaa. Ja Temis -lankaan tuli monta uutta väriä.

Kesään kuuluu aina virkkaus ja nyt Maxi -lankaa tuli uusi väri.
Siitä tulee kaunista pitsiä vaikkapa pyyheliinan päihin.

Kesä jatkuu ja niin myös virkkaus ja neulominen täällä Lankaruudussa. Tulehan katsomaan, mitä nyt on tekeillä!

Terveisin Eijukka