keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Remonttia ja haarukkapitsiä

Hei,
syyskuu alkoi patteriverkoston parannustyöllä, mikä aiheutti pientä sekaannusta pienessä lankakaupassa.

Ikkunan edusta piti tyhjentää ja siivota! Kaikki hämähäkit sai kyytiä eikä villakoirillekaan oltu kovin suopeita.

Eniten huoletti se, että nyt asiakkaat luulee, että nyt se kauppias on tehnyt konkurssin! Mutta ei hätää, täällä toiminta jatkuu entisellään, vaikka paikat on vieläkin vähän vinkisin vonksin.


Yhtä hyllyä jouduttiin siirtämään pois, että patteripoika pääsi tekemään hommiaan. Sen seurauksena osa langoista putosi hyllyn taakse. Ihan kiva!

Niin sitten hyllytettiin uudelleen vanhat langat. Olisi melkein kannattanut tehdä inventaario samalla! Eli olisiko pitänyt siirtää tätä perusparannusta jouluviikolle, silloin on täällä iventaario!


Toinen lankahylly romahti ihan myötätunnosta, Melkein kuulin, kun se kiljahti, että "mie romahan"!

No, ikkuna on vieläkin vähän aneeminen, sillä patterien säätäminen tapahtuu joskus lähiaikoina?

Mutta tästäkin huolimatta syyskuun ekana torstaina kokoonnuttiin yhteen ja tällä kertaa aiheena oli haarukkapitsi.

Aihe oli niin suosittu, että haarukat loppuivat kesken, mutta nyt niitä taas saa!


Tämä olikin hauskaa puuhaa ja aika kului kuin siivillä.


Kahvia sentään muistettiin juoda välillä.
Työ eteni hyvin ja langaksi moni valitsi Alizen Angora Gold Simli -langan. Toinen tähän työhän sopiva lanka on Austermannin Step -lanka.




Tältä se haarukkapitsi näyttää keskeneräisenä. Oleellista tässä työssä on lankalenkkien laskeminen. Sillä niitä sitten ryhmitellään eri määriä ja saadaan aikaan kauinista pintaa.



















Tässä huivin alareuna eli ensimmäinen lyhyt kaitele valmiina.
Ja lopuksi valmis huivi.

Toiset tekee ihan mitä vaan tällä tekniikalla, vaikkapa tällaisen tunikan/liivin.


Sitten vaan seuraavan kerhon aihetta suunnittelemaan. Lokakuussa siis tehdään jotain ihan muuta!
Mukavaa syksyä toivottaapi Eijukka